Revontulet: missä ja milloin ne näkyvät sekä miten valitsen katselupaikan

Miten valitsen paikan revontuliretkelle?

Kun suunnittelen revontuliretkeä, aloitan katselupaikasta enkä reitin nimestä. Minulle ratkaisevaa on, millaista taivasta paikasta pääsee katsomaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan asutuksen valot haittaavat revontulten havaitsemista, ja etenkin Etelä-Suomessa näkymän pitäisi olla esteetön pohjoiseen taivaanrantaan. Näillä perusteilla rajaan vaihtoehtoja jo ennen kuin alan miettiä itse kulkemista.

Erotan suunnittelussa toisistaan retkikohteen ja havaintopaikan. Pelkkä kiinnostava kohde ei vielä ratkaise sitä, sopiiko se juuri revontulten katseluun. Kun vertailen vaihtoehtoja, pidän mielessä pimeyden ja pohjoiseen avautuvan näkymän. En valitse pitkää reittiä vain matkan vuoksi, vaan mietin, mikä osa illasta on kulkemista ja mikä taivaan katsomista.

Seuraavaksi katson ajankohtaa ja revontuliennustetta. Näkyvyys ja revontulten esiintyminen ovat eri asioita: taivaalla voi olla revontulia, vaikka tiheä pilvipeite peittää ne. Siksi en rakenna suunnitelmaa pelkän alueen maineen varaan. Pohjoisen parempi tilastollinen mahdollisuus on minulle peruste kohteen valintaan, mutta yksittäistä iltaa varten tarvitsen myös pimeän taivaan. Oma tapani on siis valita ensin katselun kannalta sopiva paikka ja sovittaa retki sen ympärille.

Kaikki sivut: Revontulet

1. Revontuliennuste tänään✎
2. Revontulet Etelä-Suomessa✎
3. Revontulien kuvaaminen✎
4. Revontulien värit✎

Milloin revontulia kannattaa katsoa?

Metsähallituksen Luontoon.fi-sivun mukaan revontulia voi nähdä syyskuusta huhtikuuhun. Ilmatieteen laitos puolestaan nimeää kevättalven ja alkusyksyn tilastollisesti edullisimmiksi ajoiksi. Nämä kuvaukset auttavat minua eri tavoin: kausi kertoo suunnittelun yleisen aikavälin, mutta vuodenaikojen välillä on myös alueellisia eroja.

Alkusyksystä Lapin yöt ovat vielä liian valoisia, vaikka Etelä-Suomessa taivas on jo riittävän pimeä revontulihavainnoille. Siksi en siirrä samaa ajankohtaa sellaisenaan etelästä pohjoiseen. Kevättalven suunnitelmissa kiinnitän huomiota maaliskuuhun, jota Ilmatieteen laitos suosittelee revontulten odotteluun. Laitoksen mukaan kevät on keskimäärin myös vähäpilvistä aikaa. Kesällä valoisuus estää revontulihavainnot.

Illan sisällä parhaat katselutunnit sijoittuvat keskiyön molemmin puolin. Se on minulle olennaisempi ajallinen lähtökohta kuin ajatus vain pimeällä tehdystä retkestä. Täydenkuun aikaan revontulet ovat Luontoon.fi-palvelun mukaan vaikeammin havaittavissa. Pakkasta en käytä revontulisuunnitelman perusteena: Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulet ovat taivaalla pakkasista riippumatta. Kalenterista valittu ajankohta, yön pimeys ja pilvisyys ovat siis eri kysymyksiä. Pidän ne suunnittelussa erillään, jotta sopiva vuodenaika ei muutu mielessäni lupaukseksi juuri sen illan havainnosta.

Missä Suomessa revontulia näkyy useimmin?

Ilmatieteen laitoksen tilastoissa pohjoisen ja etelän ero on selvä. Kilpisjärven tuntumassa revontulia havaitaan kirkkaan ja pimeän taivaan aikaan keskimäärin kolmena yönä neljästä eli 75 prosenttina öistä. Sodankylän seudulla niitä nähdään keskimäärin joka toinen yö ja Oulun–Kuusamon alueella joka neljäntenä. Näitä lukuja lukiessani kiinnitän huomiota juuri havainto-olosuhteisiin.

Helsingin seudulla revontulia esiintyy pimeinä vuodenaikoina tilastollisesti noin kerran kuukaudessa, mutta kaupungin valot estävät yleensä niiden havaitsemisen. Ero pohjoiseen ei siis ole vain siinä, kuinka usein revontulia esiintyy. Myös havaintopaikan valoisuus vaikuttaa siihen, pääseekö ilmiötä katsomaan. Ilmatieteen laitoksen alueelliset tilastot perustuvat pääosin 1990-luvun havaintoihin, joten luen niitä alueiden vertailuna, en yksittäisen retkiyön ennusteena.

Jos valitsen matkan päämäärää nimenomaan revontulten vuoksi, pohjoisen suurempi havaintotiheys painaa valinnassani. Jos taas suunnittelen katselua etelässä, keskityn tarkemmin ajankohtaan ja havaintopaikkaan. Käsittelen näitä valintoja erikseen sivulla Revontulet Etelä-Suomessa. Pohjoinen on tilastollisesti otollisempi, mutta eteläinen sijainti ei sulje revontulia pois. Minulle tämä ero merkitsee ennen kaikkea erilaisia odotuksia, ei ehdotonta jakoa mahdollisiin ja mahdottomiin katselupaikkoihin.

Mitä ennusteesta kannattaa ymmärtää Etelä-Suomessa?

Etelä-Suomessa Auringon aktiivisuuden merkitys korostuu. Ilmatieteen laitoksen mukaan se säätelee revontulten määrää voimakkaimmin eteläisillä alueilla, kun taas Lapissa revontulia esiintyy tasaisemmin kaikkina vuosina. Siksi etelän retkeä suunnitellessani pidän avaruussäätilannetta tärkeänä osana kokonaisuutta. Pelkkä pimeä vuodenaika ei kerro revontulten esiintymisestä vielä kovin paljon.

Ilmatieteen laitoksen tulkintaohjeessa Kp-indeksin arvo 5 tai suurempi tarkoittaa magneettista myrskyä. Silloin revontulien näkemiseen on usein hyvä mahdollisuus myös Etelä-Suomessa. Laitoksen ennusteasteikolla etelän suuri todennäköisyys tarkoittaa noin 50 prosenttia tai enemmän. Pidän tämän sanallisen arvion ja prosenttiluvun rinnakkain: suuri mahdollisuus ei tarkoita varmaa havaintoa eikä poista pimeyden ja pilvettömyyden merkitystä.

Myös Auringon koronan aukoista lähtevä nopea aurinkotuuli voi laajentaa revontulirenkaan Lapista Etelä-Suomeen. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa revontulia näkyy eniten auringonpilkkujakson laskevalla kaudella, jolloin koronan aukkoja on runsaasti. Alkusyksyn voimakkaiden magneettisten myrskyjen aikaan revontulia havaitaan erityisesti Etelä-Suomen taivaalla. Minulle ennuste on siksi tapa tarkentaa suunnitelmaa: erotan siitä ilmiön todennäköisyyden ja arvioin katselupaikkaa erikseen. Näin indeksiluku ei yksin ratkaise kohteen valintaa.

Mistä revontulet syntyvät?

Revontulten alkuperäinen energianlähde on Aurinko. Aurinkotuuleksi kutsutaan Auringosta avaruuteen leviävää hiukkasvirtaa, joka synnyttää revontulet. Itse näkemämme valo ei kuitenkaan tule Auringosta valmiina revontulivalona, vaan se syntyy Maan yläilmakehässä noin 100–200 kilometrin korkeudella. Tämä ero auttaa minua hahmottamaan, mitä katselen: energian lähtöpaikka ja valon syntypaikka ovat eri asioita.

Ilmatieteen laitos kuvaa valon syntyä elektronien törmäyksinä. Maan magneettikentän suuntaisesti ylhäältä alaspäin syöksyvät elektronit törmäävät ionosfäärin happiatomeihin ja typpimolekyyleihin. Törmäyksissä nämä virittyvät hetkeksi korkeampaan energiatilaan. Kun viritystila purkautuu, syntyy valoa. Prosessi on periaatteeltaan sama kuin loisteputkessa, vaikka taivaalla näkyvä ilmiö näyttää aivan toisenlaiselta.

Revontulten suomalainen nimi kertoo puolestaan vanhasta uskomuksesta. Sen mukaan tulikettu huiskii hännällään kallioita tai tunturin kupeita ja synnyttää kipinöitä. Tieteellinen nimi Aurora Borealis, Pohjoinen Aamurusko, on ollut käytössä 1600-luvun alusta. Minulle nimien rinnakkaisuus tekee ilmiöstä kiinnostavan: toinen palauttaa mieleen kertomuksen, toinen nimeää tutkittavan luonnonilmiön. Katseluretken suunnittelussa tukeudun silti siihen, miten Ilmatieteen laitos kuvaa revontulten syntyä ja näkyvyyttä. Vanha kertomus kulkee mukana nimen merkityksenä, ei selityksenä taivaan tapahtumille.

Miltä revontulet näyttävät paljain silmin?

Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulten tyypillisiä värejä ovat vihreä, punainen ja violetti. Perusmuoto on pohjoisella taivaalla näkyvä itä–länsisuuntainen vihreä kaari. Aktiiviset revontulimuodot voivat puolestaan muuttua nopeasti, jopa sekunneissa. Katseluun ei siis liity vain kysymys siitä, näkyykö taivaalla valoa, vaan myös siitä, millaisena ja miten muuttuvana se näkyy.

Värin taustalla ovat valoa synnyttävä hiukkanen ja sen törmäyksessä saama energia. Happiatomien viritystiloissa syntyy vihreää ja punaista valoa, kun taas typpimolekyylit tuottavat sinertävää valoa. Olen koonnut tätä tarkemmin sivulle Revontulien värit. Värien selitys auttaa yhdistämään näkyvän taivaan siihen, mitä yläilmakehässä tapahtuu.

Odotuksia asettaessani pidän mielessä myös silmän ja kameran eron. Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulet näyttävät paljain silmin hailakammilta kuin valokuvissa, koska silmän värienerottelukyky on hämärässä heikko. En siksi käytä valokuvan värikylläisyyttä oman katseluillan mittapuuna. Jos retken tarkoituksena on myös kuvaaminen, jatkan suunnittelua sivulle Revontulien kuvaaminen. Katselupaikan valinnassa oma lähtökohtani on silti itse taivas: haluan tehdä tilaa havainnolle, en verrata sitä etukäteen valittuun kuvaan.