Vaellusreitti Suomessa: reitin valinta, erämaat ja yöpyminen

Miten valitsen itselleni sopivan vaellusreitin?

Aloitan vaellusreitin valinnan siitä, millaista retkeä kaipaan. Haluanko kulkea merkittyä reittiä vai kiinnostavatko omat polut? Onko mielessä päiväretki vai vaellus, jonka aikana yövyn maastossa? Minulle nämä kysymykset ovat hyödyllisempi alku kuin pelkkä reitin nimi. Kun retken luonne on selvillä, vertailen matkaa, käytettävissä olevaa aikaa ja yöpymisen vaihtoehtoja.

Reittitiedot löytyvät Metsähallituksen Luontoon.fi-palvelusta. Reitin lisäksi suunnittelussa on hyvä huomioida alueen ohjeet ja säännöt sekä se, millaisia yöpymispaikkoja kohteessa on. Oma valintani ei synny pelkästä kilometrimäärästä: myös se merkitsee, haluanko viettää illan teltassa vai etsiä reitin, jonka varrella on tupavaihtoehtoja. Yöpymistapa on minulle suunnittelun alussa, ei vasta lopussa ratkaistava asia.

Jos etsin nimettyä vaellusreittiä, voin aloittaa vertailun Hetta–Pallas-vaellusreitistä tai Karhunkierroksesta. En valitse näiden välillä pelkän nimen perusteella, vaan palaan siihen, mitä omalta retkeltäni odotan.

Kaikki sivut: Vaellus Suomessa

1. Hetta–Pallas-vaellusreitti✎Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio
2. Karhunkierros✎Kuusamo ja Salla
3. Kevon reitti ja Kevon kanjoni✎
4. Saana ja Kilpisjärvi
5. Seitsemän veljeksen vaellusreitti
6. Björkö–Panike-vaellusreitti
7. Evon retkeilyalue
8. Iskmo–Jungsund-vaellusreitti
9. Katikankanjonin vaellusreitti2,3 km
10. Kolmen vuoren vaellus✎
11. Korouoma
12. Kukuljärven vaellusreitti
13. Pinkjärven vaellusreitti5 km
14. Ruunaan retkeilyalue✎
15. Vajosuon vaellusAura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Pöytyä, Rusko ja Turku

Mitä erämaa-alueelle lähteminen tarkoittaa?

Suomessa on 12 erämaa-aluetta, ja ne sijaitsevat Lapin pohjois- ja itäosissa. Ne ovat laajoja, asumattomia ja tiettömiä alueita. Metsähallitus hoitaa niitä, ja niiden yhteispinta-ala on lähes 15 000 neliökilometriä. Kun harkitsen erämaata vaelluskohteeksi, ajattelen sitä omana retkimuotonaan, en vain nimettyä reittiä hiljaisempana vaihtoehtona.

Metsähallituksen Luontoon.fi-palvelun mukaan erämaa-alueet ovat vaativia retkeilykohteita. Merkittyjä reittejä on hyvin vähän, samoin retkeilijöille rakennettuja taukopaikkoja, ja tuvat ovat harvassa. Metsähallitus painottaa, että suunnistamisen, maastossa leiriytymisen, ruoanlaiton sekä vuodenaikaan ja olosuhteisiin varustautumisen tulee olla hallussa ennen syrjäisille erämaa-alueille suuntaamista.

Alueiden välillä on myös maisemallisia eroja. Jokin erämaa voi olla pääosin laajaa, puutonta ylänköä, toinen pienten järvien ja kivisen maaston mosaiikkia. Omassa kohdevalinnassani tämä on olennainen ero: mietin, millaisessa ympäristössä haluan viettää retkeni. Pelkkä sana erämaa ei vielä kuvaa koko aluetta.

Erämaa-alueet on perustettu erämaalailla vuonna 1991. Niiden tarkoituksena on säilyttää erämaaluonne, turvata saamelaiskulttuuria ja luontaiselinkeinoja sekä kehittää luonnon monipuolista käyttöä. Jokaisenoikeudet ovat niillä voimassa. Minulle tämä tausta kuuluu kohteen ymmärtämiseen: alueet eivät ole olemassa vain vaeltamista varten, vaan myös perinteisten luontaiselinkeinojen ympäristöinä.

Missä vaelluksella saa yöpyä teltassa?

Telttailun mahdollisuudet riippuvat alueesta. Ympäristöministeriön jokaisenoikeuksia koskevan ohjeen mukaan luonnossa saa oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueilla, joilla liikkuminenkin on sallittua. Kotirauhaa ei kuitenkaan saa häiritä esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia. Omassa suunnittelussani erotan tämän yleisen lähtökohdan suojelualueiden omista määräyksistä.

Metsähallituksen mukaan kansallispuistoissa leiriytyminen on sallittu vain tarkoitukseen osoitetuilla paikoilla. Luonnonsuojelualueilla telttailu on yleensä mahdollista ainoastaan erikseen merkityillä telttapaikoilla. Rajoituksia voi olla enemmänkin: joillakin pienemmillä suojelualueilla, kuten vanhojen metsien ja lehtojen suojelualueilla, leiriytyminen on kielletty. Telttaa suunnitellessani katson siksi juuri valitun kohteen ohjeita.

Soidensuojelualueilla liikkuminen ja leiriytyminen on yleensä vapaata. Kevon ja Sompion luonnonpuistoissa puolestaan voi leiriytyä osoitetuilla paikoilla. Nämä erot muistuttavat minua siitä, ettei yhden retkikohteen käytäntöä voi siirtää suoraan seuraavaan. Sama yöpymistapa voi edellyttää eri alueilla erilaista paikan valintaa.

Metsähallituksen retkietiketti neuvoo tarkistamaan sallitut leiriytymispaikat kohteen Ohjeet ja säännöt -sivulta. Luonnonsuojelualueiden rajoitukset löytyvät perustamispäätöksen rauhoitusmääräyksistä tai järjestyssäännöistä. Kun suunnittelen yön yli kestävää vaellusta, selvitän nämä samalla kun tutkin reittiä. Minulle telttapaikka ei ole reitistä irrallinen yksityiskohta, vaan osa sitä, millaiseksi retki muodostuu.

Voiko autiotuvan varata ja mahtuuko sinne yöksi?

Autiotupa on omatoimiretkeilijöiden yhteinen levähdys- ja yöpymispaikka. Tuvat ovat avoimia ja lukitsemattomia, eikä niitä voi varata tai vuokrata. Minulle tärkein ero muihin tupiin on juuri tämä: autiotupa on jaettava tila, ei etukäteen omaan käyttöön vahvistettu majoitus.

Metsähallituksen ohjeen mukaan autiotupaan ei välttämättä mahdu nukkumaan, ja mukaan tulee varata teltta. Omin lihasvoimin saapuneilla on etuoikeus yöpymiseen. Aikaisemmin tullut tekee tilaa myöhemmin saapuvalle, jotta viimeiseksi tullutkin pääsee kuivattelemaan vaatteitaan ja lepäämään. Tupaa ei saa varata omalle seurueelle tavaroita levittämällä tai ovia lukitsemalla.

Autiotuvat on tarkoitettu yksittäisille omatoimiretkeilijöille yhden tai kahden yön majoitukseen. Suuremmat ryhmät ja pidempään viipyvät yöpyvät teltassa tai varaus- ja vuokratuvassa. Varaustupa on jaettava yöpymispaikka, josta voi varata petipaikan yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Sinne pääsee petipaikkavarauksella, ja varaukset tehdään eraluvat.fi-palvelussa.

Vuokratuvan puolestaan voi vuokrata kokonaan omaan käyttöön määrätyksi yöksi tai muutamaksi, korkeintaan viikoksi. Päivätupa ei ole tavallinen yöpymisvaihtoehto: Metsähallituksen mukaan siinä saa yöpyä vain hätätapauksessa. Näiden tupatyyppien erottaminen auttaa minua vertailemaan reittejä omien yöpymistoiveideni pohjalta.

Autiotupien varustukseen kuuluvat makuulaverit, pöytä, penkit, kamiina ja kuivakäymälä sekä joskus kaasuliesi. Lisäksi niissä on polttopuuta, saha ja kirves. Ajattelen tupaa ennen kaikkea yhteisenä retkitilana: sen käytössä muiden huomioon ottaminen kuuluu itse yöpymistapaan.

Mitä tarkistan ennen lopullista reittivalintaa?

Kun kiinnostava kohde on löytynyt, palaan vielä retken perusajatukseen. Haluanko juuri tämän reitin ja tämän yöpymistavan yhdistelmän? Jos huomaan suunnittelevani erilaista retkeä kuin aluksi toivoin, vaihdan mieluummin kohdetta kuin pidän nimestä kiinni. Omasta kokemuksestani reitin valinta tuntuu selkeämmältä, kun tiedän, mitä olen siltä hakemassa.

Seuraava tarkempi lukukohde voi olla esimerkiksi Kevon reitti ja Kevon kanjoni tai Kolmen vuoren vaellus. Käytän kohdekohtaisia kuvauksia suunnittelun jatkona: yleiset yöpymisperiaatteet ovat vasta pohja, jonka päälle oman retken yksityiskohdat rakentuvat.

Yhteisten tilojen käytännöt otan mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Metsähallituksen tupaetiketti neuvoo jättämään rinkat ja ylimääräiset tavarat terassille, jotta majoitustilaa vapautuu. Lähtiessä tupa ja sen ympäristö siivotaan. Polttopuut ja sytykkeet pilkotaan valmiiksi seuraavalle käyttäjälle. Vieraskirjaan merkitään nimi, vierailun ajankohta ja seuraava retkikohde.

Myös teltan kanssa kulkiessa yhteiset paikat kuuluvat retkeen. Metsähallituksen retkietiketti muistuttaa, ettei kaikissa retkeilykohteissa ole jäteastioita tai kierrätyspisteitä, ja neuvoo ottamaan roskapussin mukaan. Pesuvesi imeytetään maahan riittävän kauas vesistöistä; suoraan vesistössä tai kaivon kannella ei tiskata eikä peseydytä. Minulle nämä käytännöt kuuluvat samaan kokonaisuuteen kuin reitin ja yöpymisen valinta: millä tavalla haluan retkeni toteuttaa.