Herkkutatti: tuntomerkit, kasvupaikat, satokausi ja sappitatti

Miltä herkkutatti näyttää?

Minulle herkkutatti on ennen kaikkea kookas ja kovamaltoinen ruskea sieni. Ruokaviraston mukaan lakki on kupera ja väriltään vaalean- tai tummanruskea, ja juuri tuo tukeva olemus erottaa sen monista muista metsän sienistä. Kun mietin omaa toivelistaani, tämä koko ja malto tekevät siitä kiinnostavan, koska kori täyttyy nopeammin kuin pienten lajien kanssa.

Katson kuvailussa erityisesti pillistöä ja maltoa. Ruokaviraston mukaan herkkutatin pillistö on nuorena harmahtavan valkoinen, vanhemmiten keltainen ja lopulta vihreänkeltainen. Malto pysyy valkoisena eikä sinisty. Jalan yläosassa on hento, hieman koholla oleva, pohjaväriä vaaleampi verkkokuvio. Minä opettelen näitä yksityiskohtia rauhassa, sillä pidän siitä, että Marjat ja sienet kulkevat samalla retkellä luontevasti rinnakkain.

Tuoksu ja maku kuuluvat myös kuvaukseen. Ruokaviraston mukaan tuoksu on heikko ja maku on miedosti pähkinämäinen. En ole vielä löytänyt omaa herkkutattipaikkaa, joten kirjaan nämä tuntomerkit ylös ennen kuin lähden metsään. Vertaan löytöä aina rauhassa tuntomerkkeihin, enkä kiirehdi korin kanssa.

Missä herkkutattia kasvaa?

Suunnittelen sieniretkeni yleensä kuusivaltaisiin metsiin, koska Ruokaviraston mukaan herkkutatteja kasvaa monenlaisissa metsissä ja useiden puulajien, varsinkin kuusen seurassa. Minulle kuusikko on tuttu myös marjaretkiltä, ja siellä on helppo kulkea rauhallisesti ja katsoa mättäiden reunoja ja sammalikkoja. Samalla reissulla ehdin usein kurkistaa myös mustikkapaikat, kun ne ovat samassa metsässä.

Levinneisyys tekee lajista minulle saavutettavan. Ruokaviraston mukaan herkkutatit ovat levinneet koko Suomeen isäntäpuidensa esiintymisalueille. Asun Kuopion seudulla ja marjastan ja sienestän lähimetsissä, joten minun ei tarvitse suunnitella pitkää matkaa. Lähimetsän kuusikot riittävät hyvin, ja voin palata samaan metsään useana viikonloppuna peräkkäin.

Kun vertaan muihin lajeihin, pidän siitä, että herkkutatti ei ole vain yhden notkelman laji. Kantarelli on minulle toinen tuttu korin täyttäjä, mutta herkkutatin kohdalla ajatus kuusen seurasta auttaa rajaamaan etsintää. Kuljen rauhallisesti, pysähdyn usein ja annan katseen tottua ruskeaan lakkiin sammalta vasten.

Milloin herkkutatin satokausi on?

Ajoitan omat sieniretkeni loppukesään. Ruokaviraston mukaan satokausi alkaa usein jo heinäkuussa, on parhaimmillaan elokuussa ja joskus uusi sato saadaan vielä syyskuussa. Minulle elokuu on muutenkin kiireistä sieni- ja marja-aikaa, sillä silloin ehdin metsään lähes joka viikonloppu. Heinäkuun alku on minulle tarkkailuaikaa, elokuu varsinaista keruuaikaa.

Syyskuun mahdollinen uusi sato sopii minulle hyvin, koska silloin metsässä on usein rauhallisempaa. Siksi pidän korin ja veitsen edelleen mukana silloinkin, kun karpalo ja syksyn muut antimet alkavat kiinnostaa. En odota joka vuosi samaa määrää, vaan katson metsää sen mukaan, miltä sammal ja metsäpohja näyttävät.

Kirjaan reittivihkooni ylös, miltä metsä näytti ja mitä löysin, jotta seuraavan vuoden suunnittelu on helpompaa. Minulle tärkeintä on kuitenkin rauhallinen retki ja se, että opin yhden lajin kerrallaan kunnolla.

Miten erotan herkkutatin sappitatista?

Tämä on se kohta, jonka luen aina tarkasti ennen retkeä. Ruokaviraston mukaan herkkutatit voi sekoittaa sappitattiin. Sappitatti on pahan makunsa takia syömäkelvoton, mutta ei myrkyllinen. Minulle tämä ero on tärkeä muistaa, koska en halua pilata koko korillista yhdellä väärällä sienellä.

Vertaan lakkeja ja jalkoja rauhassa. Ruokaviraston mukaan sappitatin lakki on kiilloton ja väriltään harmaanruskea, ja jalassa on tumma verkkokuviointi. Herkkutatilla jalan yläosan verkkokuvio on puolestaan pohjaväriä vaaleampi ja hento. Kirjoitan nämä kaksi verkkokuviota vihkooni vastakkain, jotta muistan eron metsässä.

Ruokaviraston mukaan karvaus säilyy keitetyssäkin sappitatissa ja yksi sellainen muiden sienten seassa pilaa aterian. Siksi lajittelisin saaliin huolellisesti jo metsässä ja kotona. Samalla periaatteella tutustun myös muihin sieniin, ja Kauppasienet-sivu auttaa minua hahmottamaan, mitkä lajit kuuluvat tavallisimpiin ruokasieniin.

Miten säilön herkkutatteja?

Minulle säilöntä on osa retken suunnittelua, enkä ota metsästä enempää kuin ehdin käsitellä. Ruokaviraston mukaan liuossuolaus sopii herkkutateille hyvin. Pidän tästä vaihtoehdosta, koska se tuntuu yksinkertaiselta tavalta jatkaa kesän makuja syksyyn. Puhdistan saaliin pian kotiin tultuani ja lajittelen vain hyväkuntoiset.

Samalla retkellä kerään usein muutakin, joten kori täyttyy monipuolisesti. Jos samalla löytyy metsävadelmaa, retkestä tulee luontevasti sekä marja- että sieniretki.

Kaupallinen merkitys kiinnostaa minua kirjastolaisena myös tiedon näkökulmasta. Ruokaviraston mukaan herkkutatista on tullut 1990-luvulla kaupallisesti tärkein sienemme. Minulle se näkyy siinä, miten paljon lajista kysytään ja miten usein se mainitaan sienikirjoissa. Itse etenen hitaasti, laji kerrallaan, ja palaan samaan metsään oppimaan lisää.